NYT Leaderissä

21.12.2017

Maaseudun kehittämistä tarvitaan ensi vuonnakin

Satakunnan ELY-keskuksen rahoituksella käynnistyi vuoden 2017 aikana yritysten ja kehittämistoimijoiden hankkeita noin 5,5 miljoonan euron tuella. Ensi vuonna panostetaan erityisesti maaseutuyrityksiin, uusia avauksia toivotaan mm. digitalisaation ja liiketoiminnan kansainvälistymisen suhteen.

Yrityspuolella maaseudun metalli- ja konepajateollisuus osoitti heräämisen merkkejä, mikä näkyi ELY-keskuksessa lisääntyvinä investointitukihakemuksina. 

Kehittämishankkeissa näkyi monessa kohtaa ajan trendit ja tarve muutokselle. Oman kehittämishankkeensa saivat mm. mehiläistuotanto ja juurikkaan viljely sekä Länsi-Suomelle tärkeät kalkkunan ja broilerituotantoketjut. Maatilojen rakennekehitys vaatii yrittäjiltä yhä laajempien kokonaisuuksien hallintaa ja tähän ProAgrian Aikaa on –hanke löytää jatkossa ratkaisuja yhdessä tilojen kanssa. Myös ensimmäiset yritysryhmähankkeet pääsivät kunnolla vauhtiin.

Maaseutuohjelma on täydessä vauhdissa ja vauhti jatkuu myös ensi vuonna. Kehittämishankkeissa toivotaan kevään hakujaksoilla uusia avauksia satakunnan maaseutuyritysten kehittämiseen. Tärpeiksi voisi alueellisesta strategiasta nostaa esimerkiksi digitalisaation, nuoret yrittäjät ja liiketoiminnan kansainvälistymisen. Myös uutta osaamista tarvitaan aina. Ja yritysryhmähankkeita! Kehittämishankkeiden valintajaksot päättyvät ensin vuonnakin helmi, - touko- ja lokakuun lopussa. Yritystuissa valintajaksot päättyvät vastaavasti tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuun lopussa.

ELY-keskuksella on edelleen hyvin resursseja satakuntalaisen maaseudun kehittämistyön rahoittamiseen. Yritys- ja hanketukiin voidaan käyttää vuonna 2018 yli kuusi miljoonaa euroa, joten ota yhteyttä!

Satakunnan ELY-keskuksen puolesta,
Timo Pukkila
maaseudun kehittämisen asiantuntija

ELY-keskus_make-tiimi
Maksatusasiantuntija Tia Mäensivu, yritysasiantuntija Jari Hankaankorpi, hankeneuvoja Jonna Aalto, maaseudun kehittämisen asiantuntijat Timo Pukkila ja Raija Wessman sekä yritysasiantuntija Ari Nummelin Satakunnan ELY-keskuksesta toivovat runsaasti yhteydenottoja yrityksiltä vuonna 2018.


Palaa otsikoihin