Hanketarinoita

22.3.2017

3D-tulostuksella kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa

3D-tulostamisesta on puhuttu jo jonkin aikaa, mutta Vakka-Suomessa on päätetty muuttaa puhe teoiksi, liiketoiminnaksi ja rahaksi.

Vakka-Suomessa pöhisee – eikä vain Uudenkaupungin autotehtaan ja Valmet Automotiven rekrytointien vuoksi. Uutta virtaa alueelle haetaan nyt 3D-tulostamisesta.

3D-tulostus_kayttoon_Novida
3D-tulostaminen lisää mahdollisuuksia uusille tuotteille.












Leader Ravakka on rahoittanut ammattiopisto Novidan hanketta, jonka ykköstavoite on lisätä yritysten tietoutta 3D-tulostamisesta ja samalla auttaa soveltamaan tätä käytäntöön.

– 5 vuoden päästä 3D-tulostaminen on arkipäivää. Meillä voi olla tulostimet kotona tai sitten käytössämme on kuntien ja yritysten lähitulostusyksiköitä. Kun tarvitaan espressokuppi, menee puoli tuntia mallintamiseen ja pari tulostamiseen. Uskon, että tällä tavalla alamme hankkia tavaroita entistä useammin, hanketta vetävä Marko Kivistö sanoo.

Kivistö työskentelee Novidassa rakennuspuolen opettajana. Hän on koulutukseltaan arkkitehti, ja on urallaan ollut suunnittelemassa mm. Helsingin Musiikkitaloa.

Käytännön apua yrityksille

3D käyttöön! -hankkeella pyritään oppilaitosten ja yritysten tiiviimpään yhteistyöhön, olemassa olevien yritysten kilpailukyvyn parantamiseen sekä uudenlaisen liiketoiminnan synnyttämiseen.

– Uskon, että pian mallintamiseen keskittyviä yrityksiä syntyy tällekin seudulle, Kivistö sanoo.

– Tuotteiden valmistukseen tulee tulevaisuudessa uusia liiketoimintamalleja. Ei myydä enää koruja, vaan myydään mallitiedosto, jonka avulla saa itse tulostaa korun.

3D_tulostin_Novida
3D-tuotanto on vielä vaikeaa menetelmän hinnan vuoksi. Tulostusta käytetään lähinnä prototyyppien ja yksittäisten kappaleiden valmistamiseen.

Hankkeessa järjestetään yrityksille avoimia työpajoja, joissa pääpaino on käytännön tarpeissa ja haasteiden ratkomisessa. Yritykset voivat tulla esimerkiksi jonkin ongelman kanssa, ja siihen pyritään löytämään ratkaisu yhdessä.

– Paras tapa oppia on tehdä itse. Hankkeella tavoitellaan myös Vakka-Suomen alueen digiloikkaa. Pyritään ajatusmallin muutokseen yrityksissä.

Käsillä tekemisen muoto muuttuu

Kivistö muistuttaa, että valmistusmenetelmät paljolti määrittävät, minkälaisia esineitä ympäristössämme on.

– Paljon asioita tehdään muottitekniikalla, kaikesta ei voi tehdä muottia. 3D-tulostus laajentaa mahdollisuuksia. Näin ollen 3D-tulostamisen avulla ei vain korvata olemassa olevia esineitä ja osia, vaan syntyy aivan uusia tuotteita, joita ei ole ollut aikaisemmin olemassa.

Kivistö itse on ollut laajemmin tekemisissä 3D-tulostamisen kanssa nyt muutaman vuoden.

– Kun jotain hajoaa, huomaan jo ajattelevani, että miten tulostaisin uuden. Ihmiset ovat aina tehneet asioita itse puusta ja metallista. Tämä on sisällään samaa, välineet vain muuttuvat.

3D-kayttoon_UllaKallio_MarkoKivistö
– Isojakin elementtejä voidaan tehdä 3D-tulostamalla, kun yhdistetään mukaan robotiikkaa. Vaikka taloja, Marko Kivistö sanoo. Vierellä Leader Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio.

Tiesitkö?

3D-tulostimien materiaalit ovat erilaisia muoviseoksia, käytännössä muovinkovuusaste vaihtelee. Osassa tulostimista voidaan hyödyntää vain tietynlaista materiaalia, osaan passaa useampi aines. Olemassa on myös esimerkiksi rosteritulostimia tai biomateriaalia hyödyntäviä tulostimia, joilla voidaan tulostaa ihmisen kehonosia, kuten hampaita tai proteeseja. 


Palaa otsikoihin