Hanketarinoita

23.11.2016

Nuokkariauto kurvaa kylille

Eura liittyy alkuvuodesta Turun, Kemin, Porin ja muiden kuntien edistykselliseen porukkaan, kun se saa oman ”nuokkariauton”.

Leader Pyhäjärviseutu* on rahoittanut 80 %:sti Euran kunnan kaksivuotista hanketta, jonka avulla pyörillä kulkeva nuorisotila toteutetaan.

Idean isä on Turun taide- ja toimintatalo Vimman tuottajan paikalta Euran nuoriso-palveluihin 9 kuukauden komennukselle lähtenyt Jyri Träskelin.

Träskelin toi liikkuvan nuoriso-tilan, Nuokkaribiilin, Turkuun pari vuotta sitten. Auton suunnittelu ja toteutus oli hänen lopputyönsä kulttuurituotannon ylemmästä AMK:sta.

– Auto on sillä tavalla oma lempilapsi. Vastaavia autoja alkaa olla ympäri Suomea. Mukavaa saada Eura mukaan. Tämä on kasvava trendi nuorisotyön saralla.

jyri_traskelin_euran_nuokkariauto
Auto toteutetaan kahdeksi vuodeksi hankkeella. Näin varmistetaan, ettei mistään muusta karsita. – Uskon, että 2 vuodessa toiminta juurtuu tänne. Niin on käynyt muuallakin, Jyri Träskelin sanoo.

Nuokkariauto tuo palvelut sinne, missä nuoretkin ovat. Kuntaliitosten myötä Euran alue on laajentunut ja etäisyydet kasvaneet. Monissa kylissä nuorille suunnattua toimintaa on hyvin vähän tai ei ollenkaan.

– On ihan mahdotonta, että esimerkiksi Honkilahdelta lähdetään Kauttuan nuokkarille parin tunnin takia, Träskelin sanoo.

Autolle tehdään aikataulu, minkä mukaan se kiertää kulmakuntia. Varikkoina käytetään muun muassa sivukirjastoja, kesäaikaan auto voi stopata minne vain.  Aikataulut eivät ole kiveenhakatut, sillä tarkoitus on, että nuoret voivat pyytää autoa luokseen.

Träskelin korostaakin, että tärkeintä on interaktiivisuus.

– Nuorten pitää voida tavoittaa auto helposti esimerkiksi Instagramin, Snapchatin, Facebookin ja muiden kanavien kautta.

Nuorten näköinen auto nuorten näköisellä sisällöllä

Nuokkariautoon sisältyy aina pari ohjaajaa ja läjä tekemistä. Hankintalistalla ovat mm. erilaiset pihapelit, perinteisten noppapelien jättiversiot ja vesipyssyt. Ehdoton hittituote esimerkiksi Turussa ovat olleet sumopuvut. Ne hankitaan myös Euraan.

- Puvut on kyllä ehdoton suosikki ja myös hyvä sisäänheittotuote. Musiikki on tietysti tärkeä. Jonkinlainen ”ghettoblaster” tähänkin autoon hankitaan, Träskelin vakuuttaa.

Myös satunnaista ruokatarjoilua voidaan harjoittaa. Oman grillin avulla saadaan kesäiltoina maissit ja makkarat tulille.

– Tarkoitus on tietysti kuunnella nuoria. Turussa esimerkiksi toivottiin pesistä ja sählyä. Katusählykamojen ja pesisräpylöiden hankkiminen on rahallisesti melko pieni panostus.

nuokkapaku_kesa-ajossa
Porissa toimiva Nuokkapaku on jo tuttu näky kaupungissa.

Itse auto tulee kunnan puolesta.  Siitäkin pyritään saamaan mahdollisimman paljon nuorten näköinen – siksi Träskelin haluaa nuoret mukaan suunnitteluun.

– Auto saa näyttävät teippaukset. Myös houkuttelevampi nimi tarvitaan.

Ydintoimintansa lisäksi nuokkariautolla on helppo osallistu tapahtumiin ja näin markkinoida nuorisopalveluita. Auton avulla voidaan myös tehdä yhteistyötä kylillä toimivien tahojen, kuten VPK:n, 4H:n, seurakuntien ja urheiluseurojen kanssa.

– Mutta tämä on ensisijaisesti nuorten juttu. Muu tulee sen jälkeen, Träskelin korostaa.

Kuski haussa

Seuraavaksi edessä on nuokkariauton ”kuskin” etsintä.

– Oma työntekijä on ehdoton. Auton toimintaa on pystyttävä pyörittämään täysillä, muuten siitä ei ole hyötyä, Träskelin sanoo.

Haku aukeaa näillä näppäimillä. Ensisijaisesti haetaan ajokortilla ja paikallistuntemuksella varustettua nuorisotyöntekijää.

– Mutta työ kyllä opettaa tekijäänsä, Träskelin rohkaisee.

Tavoitteena on, että työntekijä aloittaisi tammikuussa ja auto saataisiin liikkeelle hiihtolomaan mennessä.

– Auton pitää olla keväällä ajossa, jotta nuoret ottavat sen omakseen. Kesällä autoa osataan sitten jo pyytää.

nuokkapaku









Idea nuokkariautosta innosti koko Leader Pyhäjärviseudun porukan.

– Suhtaudumme aina positiivisesti uusiin avauksiin. Juuri tällaista uudenlaista toimintaa tarvitaan. Tässä viedään tärkeitä palveluita syrjäkylille, ja vielä nuorille, hankeneuvoja Elina Haavisto sanoo.

– Toivotaan, että lisää vastaavia nuorisopalveluita saadaan seudulle lisääkin. 


Kiinnostavatko nuokkariautot?

Seuraa Facebookissa autojen menoa Motörisoidut nuorisotilat -sivulla!


*Leader Pyhäjärviseutu toimii Euran ja Säkylän kuntien alueella. 


Palaa otsikoihin