Hanketarinoita

28.2.2018

Osallistava taide hakee vertaistaan

Kankaanpäässä on Suomen laajin julkisen taiteen kokoelma suhteutettuna asukaslukuun. Noin 20- vuotiaan kokoelman, Taidekehän yhtenä tarkoituksena on ollut madaltaa kynnystä taidekokemuksiin. Nyt SAMK ja Kankaanpään taideyhdistys ovat käynnistäneet Taiteen kehä -hankkeen, joka on osa kansainvälistä He-A.R.T. hanketta.

Julkinen taide on parhaimmillaan myös osallistavaa ja yhteisöllistä; jokin teos voi merkata kohtaamispaikkaa, sen ympärille voi rakentua tapahtuma, josta voi muodostua perinne, joka voi vahvistaa kulttuuriperintöä; taiteen luoma positiivinen kehä on jo valmis.

Näistä ajatuksista ja lähtökohdista käynnistyi myös viime syksynä pohjois-satakuntalainen Taiteen kehä -hanke, joka on osa kansainvälistä He-A.R.T. hanketta.  Kansainvälisen toiminnan kumppanit ovat Ranskasta, Italiasta sekä Latviasta. Kaikkien yhteinen tavoite on taiteen ja kulttuuriympäristön parempi huomioiminen sekä kulttuuriperinnön ja maiseman käyttö alueen elävöittäjänä sekä yhtenä matkailun tulonmuodostuksen kehittäjänä.

Kansainvälisessä toiminnassa korostuu laajan yleisön mukaan ottaminen ja osallistaminen julkiseen taiteeseen. Jokaisessa partnerimaassa tuotetaan erilaisia työpajoja, vuorovaikutteisia taideteoksia sekä tapahtumia. Kankaanpäässä järjestetään tulevana keväänä muun muassa kaupunkiviljelyä testaava, osallistava turvetaide -symposium. Viime syksynä ranskalaistaiteilija tuotti mekaanisen veistosinstallaation Mullitorille ja järjesti paikallisille koululaisille liikkuvan veistoksen työpajoja.

Hanke kannustaa julkisen taiteen tekijöitä ottamaan yleisön paremmin huomioon sekä tuottamaan taidetta uudella tavalla, kansainvälisesti sekä rohkeasti uusien kumppanien ja yleisön kanssa.

Taiteen kehä toimii yhteistyössä Kankaanpään Taideyhdistyksen vapaaehtoisten kanssa. Hanketta hallinnoin Satakunnan ammattikorkeakoulu ja tukee Leader Pohjois-Satakunta.


Teksti: Saija Mustaniemi Hankkeen projektipäällikkö, SAMK kuvataide Kankaanpää

Haluatko tietää lisää?

Juttu yhteisötaiteesta
Taiteen-kehä Facebookissa

Taiteen_kehä_SAMK
Olivier Louloumin mekaaninen veistos Joulupukkien maastamuutto, syyskuu 2017.












Palaa otsikoihin