Ihmisiä Leader-työn takana

13.12.2017

”Tiedottajalla on innostajan rooli”

Pirkanmaan Leader-ryhmien tiedottaja Vilja Pylsy sanoo Leaderin olevan ennen kaikkea mahdollistaja. Omassa työssään hän innostaa ja seikkailee pitkin Pirkanmaata. Hämeenkyrössä kasvanut nainen kertoo perineensä maaseudun puolesta puhumisen kylähulluilta vanhemmiltaan.

Vilja Pylsy aloitti Pirkanmaan viiden Leader-ryhmän yhteisenä tiedottajana keväällä 2016.  

Useiden Leader-hankkeiden lisäksi hän on työskennellyt viestinnän parissa monenlaisissa projekteissa rakennusalalta kulttuuriin. EU-tukiasioihin hän törmäsi ensi kertaa jo 90-luvulla, kun kesätöikseen tallenteli maataloustukihakemuksia sähköiseen muotoon.

Hämeenkyröstä kotoisin oleva Vilja palasi kotikonnuille perheensä kanssa kymmenisen vuotta sitten.

– Pylsyn tila on Suomen vanhimpia sukutiloja. Perinteet, maaseudun puolesta puhuminen ja kulttuuriperinnön merkitys on tullut kylähulluilta vanhemmilta, Vilja nauraa.

– He ovat myös näyttäneet, että maaseudulla voi yrittää ja pärjätä. Sitä kautta siitä on tullut eräänlainen intohimo.

Tiedottajan työssä hänen missionsa on tehdä ihmiset tietoisemmiksi maaseudun mahdollisuuksista.

– Pääsen kertomaan, kun joku on tehnyt jotain hienoa, niin että muutkin saavat siitä tietää, hyötyvät ja innostuvat. Tiedottajalla on innostajan rooli. Alue on laaja, tässä saa nähdä valtavasti erilaisia paikkoja ja ihmisiä.

Vilja kokee Leaderin suurimmaksi hyödyksi sen, että se mahdollistaa asioita.

– Moni hanketoteuttaja sanoo, että ilman rahaa ideasta ei olisi tullut totta.

Pylsyn mukaan moni kokee byrokratian kuitenkin liian haastavaksi.

– Byrokratia on itsessään hyvä asia, mutta turha byrokratia, jota valitettavan paljon on myös Leader-toiminnassa, hidastaa ja estää kaikenlaista kehittymistä. Koitan osaltani vaikuttaa turhan byrokratian purkuun.

Ehtiväisen naisen sydäntä lähellä on erityisesti lapsuudenkodin naapurissa sijaitseva Myllykolun kesäteatteri. Viimeisin siihen liittyvä projekti saatiin hiljan päätökseen; F.E. Sillanpään elämästä kertova ooppera, jonka pääosassa loisti muun muassa Waltteri Torikka. Pylsy toimi työn ohessa oopperan toiminnanjohtajana, tuottajana ja tiedottajana.

F.E. Sillanpää liittyykin erikoisen monella tapaa Viljan elämään. Sillanpäähän liittyvä hanke tutustutti hänet Leader-toimintaan, ja Nobel-kirjailijamme toi elämään myös rakkauden yli 15 vuotta sitten.

– Mieheni esitti F.E. Sillanpäätä tämän elämästä kertovassa näytelmässä, minä Sillanpään vaimoa. Näytelmässä meidän piti rakastua, ja kävi niin, että rakastuttiinkin ihan oikeasti. Sillanpää on seurannut koko elämän. En ole sen pariin hakeutunut, mutta jostain se on aina tupsahtanut! 

Vilja_satasilta
Vilja Pylsy työskentelee Tampereelta, Leader Kantrin toimistolta käsin.
mimm_vilja1-pieni
Mimmi Virtanen vastaa maaseutuohjelman tiedotuksesta Satakunnassa ja Vilja Pylsy Pirkanmaalla. "Yhteisiä ryhmiä" ovat kahden maakunnan alueella toimivat Leader Pohjois-Satakunta ja Leader Joutsenten reitti.

Teksti: Mimmi Virtanen
Kuvat: Anssi Ketonen, Haloo maaseutu

Palaa otsikoihin