Sankariyhdistykset

Lauhan ”suuri puutarhajuhla” näyttää, mistä ruoka tulee

Lauhan Lähiruokafestivaali kokoaa yhteen Huittisten ja lähialueen ruuantuottajia ja houkuttelee ihmisiä yhdeksi viikonlopuksi maalaismaisemiin juhlimaan suomalaista ruokaa.

– Tapahtuma syntyy rakkaudesta ruokaan. Ajatus tuli jo pari vuotta sitten. Suomalainen ruoka ja maatalouden kehitys ovat tapetilla. Meillä ei enää samalla tavalla arvosteta ruokaa. Tuottajia on paljon täällä Lauhan kylässä. Itsekin on päässyt polkupyörällä hakemaan jauhoja ja vihanneksia naapureilta. Haluamme kutsua ihmiset tänne, missä ruokaa tuotetaan, sanoo Annika Eklöf tapahtumaa järjestävästä Lauhan maamiesseurasta.

Lahiruokafestivaali_Lauhassa











Tapahtuma keskittyy entisen kyläkoulun, Maijapirtin, ympäristöön. Eklöf lupaa, että aitoa maalaistunnelmaa pääsee Kokemäenjoen rannoille kokemaan bussikuljetuksella, omalla autolla, pyörällä tai vaikka veneellä.

– Luonto ja vesistöt ovat upeita Lauhassa. En tiennyt itsekään näistä mitään, ennen kuin muutimme tänne Huittisten keskustasta. Kaunis alue ansaitsee huomiota.

Tapahtumaan tulee tuottajatori, jonne ruuantuottajat ja -jalostajat voivat tulla oman myyntikojunsa kanssa. Myös ruoka-annosten myyjiä osallistuu tapahtumaan.  

– Haluamme rakentaa suuren puutarhajuhlan. Tuottajatorilta saa puhtaita raaka-aineita läpi tapahtuman. Perjantaina ja lauantaina järjestetään myös puhetilaisuudet, joissa käsitellään suomalaista ruokaa, ruuantuotantoa ja sen tilaa. Oheistoimintana on sirkusta, kajakkeja ja wanhoja koneita.

Kaikille avoimen Lähiruokafestarin ohjelmaan kuuluu molempina iltoina myös elävää musiikkia.

Mukaan järjestelyihin on innolla lähtenyt iso määrä huittislaisia yhdistyksiä. Yhteistyöhön on totuttu kaupungissa. Eklöf itse oli vahvasti mukana myös Huhtamon elokuvafestivaalien järjestelyssä.

– Huittisissa on helppo järjestää, kun ihmiset yrityksissä ja yhdistyksissä lähtevät aina innoissaan mukaan, hän kiittelee.  

Lauhan Lähiruokafestivaali järjestetään 24.–26.8.2018.


SANKARI-INFO
Kuka? Lauhan maamiesseura ry
Mitä? Lauhan lähiruokafestivaalin järjestäminen Lauhan kylässä Huittisissa.
Miksi? Suomalaisen ruuantuotannon esiin nostamiseksi, kylätoiminnan elävöittämiseksi sekä alueen matkailun edistämiseksi. 

Lue, mitä Leader-asiantuntija vastaa ja löydä lisää esimerkkejä!

Lauhanfestariporukka_Joonas-Eklöf
Mukana Lauhan maamiesseuran kanssa tapahtumaa järjestävät muun muassa Huittisten MLL ja Pelastakaa Lapset ry. Lauhaan pääsymaksuttomaan suureen puutarhajuhlaan ovat kaikki tervetulleita.



Palaa otsikoihin