Sankariyrittäjät

Seikkailupuistosta siedätyshoitoa korkeanpaikankammoisille

Ekologinen huvipuisto Seikkailupuisto Huikee avattiin vuonna 2017 Porin Yyteriin. Kahden veljeksen idea rikastuttaa koko Yyterin aluetta. Yritys hyödynsi perustamistukea asiantuntijapalveluissa.

 – Ajatus lähti siitä, että halusimme kehittää Yyteriä. Törmäsimme pääkaupunkiseudulla seikkailupuistoon ja mietimme, että se on täydellinen konsepti Yyteriin, kertoo Seikkailupuisto Huikeen toimitusjohtaja Ekku Lehtonen.

Hän pyörittää puistoa yhdessä veljensä Tino Lehtosen kanssa.  Seikkailupuisto koostuu luonnonpuiden ympärille eri korkeuksiin rakennetuista köysiradoista, joilla edetään erilaisia tehtäviä pitkin turvavaijeriin kiinnitettynä. Vaikeusasteeltaan vaihtelevat radat haastavat seikkailijoiden tasapainoa, voimaa sekä rohkeutta.

seikkailupuistoHuikee_Tino_Lehtonen_Ekku_Lehtonen
Seikkailupuisto Huikee on perheyritys. Tino ja Ekku Lehtonen halusivat lähteä kehittämään Yyteriä.

Leader Karhuseutu myönsi Seikkailupuisto Huikeelle perustamistuen asiantuntijapalveluihin puiston suunnittelussa. Kyseessä on uudenlainen yritys Porin seudulla, jonka työllistämisvaikutus kesäsesongin aikaan on merkittävä. Koulutettuja seikkailupuisto-ohjaajia on yhteensä 18.

Seikkailupuisto on rakennettu alusta saakka metsää kunnioittaen, yhtään puuta ei puiston tieltä ole kaadettu. Kiipeily ei vaadi virtaa, eikä siitä synny roskaa.

– Hienointa seikkailupuistossa on, että toiminta yhdistää hauskanpidon ja ulkoilun sekä liikunnan. Tulee liikuttua huomaamatta ja se sopii kaikille ikään ja kuntoon katsomatta. Puisto tarjoaa itsensä ylittämisen kokemuksia. Moni korkeanpaikankammoinen on sanonut, että kun oppii luottamaan valjaisiin, pelko häviää, Lehtonen kertoo.

Yläilmoissa_SeikkailupuistoHuikee_avajaiset29-4-17 (35)
Tasanteet on kiinnitetty puihin nelipistekniikalla. Näin puiden nestekierto ei häiriinny ja ne pysyvät vahingoittumattomina.

Huikee on auki päivittäin touko-syyskuussa. Tilausryhmiä otetaan vastaan ympäri vuoden. Lehtonen on tyytyväinen, ensimmäisen vuoden kävijämääräodote ylittyi komeasti. Potentiaalia on enemmänkin. Yyteri Beach Lomakeskuksen yhteydessä sijaitsevan kiipeilypuiston ja koko yrityksen toimintaa halutaan kehittää entisestään.

– Suunnittelemme koko ajan tukevia toimintoja. Haluamme tuoda asiakkaille lisää palveluita ja syitä matkata alueelle.

INFO

Kuno Brothers Oy

Perustettu 2012
Kotipaikka Pori
Osakkaita 3
Perustamistuki asiantuntijapalveluihin seikkailupuistokonseptin kehittämiseksi ja investointituki puiston rakenteisiin Leader Karhuseudulta.

ASIANTUNTIJA VASTAA

Salme_Pihlajamaa_LeaderKarhuseutu”Kyseessä on aivan uudenlainen yritys Porin seudulla, jota luotsaavat nuoret yrittäjät. Leader-tuella on iso kerrannaisvaikutus. Seikkailupuisto toimii vetonaulana koko Yyterin alueelle ja hyödyttää useita matkailuyrittäjiä. Parhaat tulokset aluekehittämisessä saadaan aina, kun yrittäjät ovat vahvasti mukana.”

Salme Pihlajamaa, Leader Karhuseutu


Oletko perustamassa uutta yritystä tai suuntaamassa uudelle toimialalle? Perustamistuki voisi olla sinuakin varten. Lue lisää Sankariyrittäjät-lehden sivulta 17. Innostu kehittämään yritystäsi - maaseuturahasto on mukana matkassasi!


Palaa otsikoihin