Avaa selaimeen
kansi_yritystuet
10_faktaa_yritystuesta_Fakta1

10 faktaa yritystuesta

Yrittäjä tai yrittäjäksi aikova, voimme tukea EU:n maaseuturahastosta yrityksiä esimerkiksi investoinneissa, liiketoiminnan käynnistämisessä ja yrityksen kehittämisessä. Erityisesti haluamme kannustaa yrityksiä yhteistyöhön.

Tukea saadakseen yrityksen on oltava kannattava, sijaittava maaseudulla, annettava työtä kokopäiväisesti vähintään 1 henkilölle - esimerkiksi yrittäjälle itselleen.

Tiesithän, että Satakunnassa tukialueen ulkopuolelle rajautuvat ainoastaan Porin ja Rauman ydinkeskustat?

Katso tästä helppo ja nopea 10 kohdan muistilista yritystuista.

Yritystuet_maaseuturahasto

Mikä maaseuturahasto?

Leader-ryhmät ja ELY-keskukset myöntävät EU:n maaseutuohjelman mukaisia yritystukia. Rahat tulevat EU:n maaseuturahastosta sekä Suomen valtiolta ja kyseisen Leader-ryhmän alueen kunnilta.

Yritystukia myönnetään, jotta syntyisi työpaikkoja ja alueen elinkeinorakenne parantuisi.

Tukea voi hakea vähintään 18-vuotias henkilö, osakeyhtiö, avoin ja kommandiittiyhtiö, maatila ja osuuskunta – pieni tai keskisuuri yritys. Muutamat toimialat, kuten liikennöinti, koneurakointi ja vähittäiskauppa on rajattu tukien ulkopuolelle.  

Lisätietoja saat oman alueesi Leader-ryhmältä. Lisää tukimuodoista ja -ehdoista myös ryhmien Yrityksille-sivulla.

Yritysryhmä_Merikarvia_lähteellä_Proagrian_yritysneuvonta_uutiskirje

Matkailuyritykset yhteistyössä luonnonvoimaa luomassa

Merikarvialaisyritykset Koivuniemen Herran MuuMaa, Viikilän hevostila, Purolomat Oy ja SS-Norrgrund löivät hynttyyt yhteen laajentaakseen hyvinvointimatkailun puolelle. Syntyi Green Care Merikarvia -yritysryhmä.

Yritysryhmähankkeelle voidaan myöntää 75%:n tuki. Hankkeessa tehdään sekä yhteisiä että yrityskohtaisia toimia. Kyseessä voi olla esimerkiksi kouluttautuminen tai tuotannollisen yhteistyön kehittäminen. 

Lue merikarvialaisyritysten suunnitelmista ja yritysryhmähankkeen tarjoamista mahdollisuukista.

Pitkäjärve_kehittäminen_satasilta

Yritykset ja urheiluseurat nostavat Pitkäjärven uuteen loistoon

Pitkäjärven vapaa-ajankeskus Kokemäellä sai alueen yritysten ja urheiluseurojen yhteisellä hankkeelle kehityssuunnitelman ja nyt paikasta puuhataan energiatehokasta keskusta mm. jääkiekon lajivalmennukselle ja aikuisten yleisurheilukilpailuille.

Lue, mitä 80% tuen saaneella yhteistyöhankkeella saatiin aikaan. 

Tekres_Group_Kodiksami

Kuumennus- ja puristusvoimasta valtti

Neljännen polven seppä Jorma Leino rakentaa jo toista menestystarinaa pienessä Kodiksamin kylässä Rauman Lapissa.

Kalliolujituspultteja alihankintana valmistava Tekres Group Oy investoi puristusvoimaan ja kuumennustekniikkaan.

suomen_videokoulutus_perustamistuki

Koulutuksen digiloikkaa edistämässä

Suomen Videokoulutus sai perustamistukea kootakseen koulutusalustan, joka mahdollistaa yrityksille verkkokurssien, webinaarien ja videotallenteiden tarjoamisen yhdestä paikasta.

Perustamistuesta voi hyötyä uuden yrityksen lisäksi jo olemassa oleva yritys. Perustamistuen voimalla on perustettu mm. seikkailupuisto ja kehitetty kaapeliojajyrsintä.

Lue, mihin kaikkeen tukea on myönnetty.

Hyödynnä Yritys-Suomen maksuttomat palvelut

Yritys-Suomi on julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhdessä muodostama verkkopalvelu. Yritys-Suomi auttaa oli sitten kyseessä yritystoiminnan käynnistäminen, kasvattaminen, kehittäminen tai kansainvälistyminen. 

Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimasta verkkopalvelusta pystyt hakemaan palveluita, tapahtumia ja muuta mielenkiintoista esimerkiksi paikkakuntasi perusteella. Palvelu on uudistumassa, pian Yritys-Suomen palvelut löytyvät osoitteesta beta.suomi.fi/yritykselle.

Yritys-Suomen YouTube-kanava auttaa alkuun!

Kehen otan yhteyttä idean kanssa?

Yritystukiasioissa sinua neuvoo oma Leader-ryhmäsi.

Satakunnan maaseutualueiden pienyrittäjiä auttavat myös ProAgria Länsi-Suomen yritysneuvojat: 8 tuntia maksutonta neuvontaa kalenterivuodessa. Tutustu ProYritykseen ja ota yhteyttä.

Muista myös seudulliset yrityspalvelut. Yhteystiedot löydät Yritys-Suomesta paikkakuntahaun avulla.

Tiesitkö?

Pelkästään Satakunnan ELY-keskus on myöntänyt maaseuturahaston yritystukea 6,4 miljoonaa euroa kevään 2015 jälkeen. Tuen myötävaikutuksella toteutetaan lähes 30 miljoonan euron investoinnit, joiden vaikutuksesta odotetaan syntyvän yli 80 uutta työpaikkaa maaseutuyrityksiin!


Satasilta

Lisää maaseudun kehittämisuutisia: 
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristövirasto Leader Satakunta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Leader